Facebook Twitter Email Pinterest

Lauri Joonalla edessä monipuolinen rallikausi

14.01.2026 / Anu Haapalainen

Lauri Joonalla on tiedossa varsin kiireinen vuosi. Kisakalenterista löytyy ralleja sekä SM- että MM-tasolla ja valikoituja asfalttikisoja Italiassa.

Ralli SM -sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Mikkelistä. Kauden avauskisan osallistujalistalta löytyy myös rallin MM-sarjan WRC2-luokassa viime vuosina kilpailleen Lauri Joonan nimi. Mistään välivuodesta ei kuitenkaan ole kyse, ehkä jopa päinvastoin.

- Tälle vuodelle tavoitteena oli saada mahdollisimman monipuolinen kisakalenteri aikaiseksi. Tarkoituksena on saada aiempaa enemmän kisakilometrejä, ja niitä kertyy hyvin SM-ralleista. Suunnitelmissa onkin ajaa SM-sarja ja valikoituja MM-ralleja. Lisäksi ajetaan Italiassa vielä asfalttikisoja, kertoo Joona tulevan kauden suunnitelmistaan.

Lauri Joonan kartturina toimii tällä kaudella Antti Linnaketo, joka aiemmin on lukenut nuotteja mm. Jari Huttuselle ja Niclas Grönholmille. Kaksikko osallistui viime lokakuussa SanRemo-ralliin ja yhteistyö toimi niin hyvin, että sitä päätettiin jatkaa myös tällä kaudella. Kalustona on tuttu Škoda Fabia RS Rally2 ja myös tiimit, Toni Gardemeisterin kipparoima TGS ja italialainen MS Munaretto, ovat aiemmilta vuosilta tuttuja.

SM-kauden avaukseen Joona ja Linnaketo suuntaavat kaksipäiväisten testien kautta.

- Ajettiin viime viikon loppupuolella pari päivää testiä ja ne sujui tosi hyvin. Saatiin hyvät kilometrit ja fiksattiin säätöjä mielestäni oikeaan suuntaan.  Tokihan kisapäivän keli sitten vaikuttaa, millaiset säädöt lopulta kisassa toimii.

Lauri Joonalla on aiemmilta vuosilta palkintokaapissaan kaksi SM-kultaa SM3-luokasta. Edellisellä kokonaisella SM-kaudellaan sastamalalainen sijoittui SM1-luokassa kolmanneksi. Nyt kuninkuusluokassa vauhdittajina toimivat mm. viime vuoden mestari Esapekka Lappi sekä Anssi Rytkönen ja Niclas Grönholm.

- Kauden tavoitteet on korkealla niin kuin aina. Kyllä me lähdetään metsästämään Suomen mestaruutta. Tärkeää on myös antaa MM-sarjassa sellaisia näyttöjä, että siellä pystyisi ajamaan tulevaisuudessa enemmänkin. Lisäksi tavoitteena on saada lisää kokemusta asfaltilta, mikä on meikäläiselle se vieraampi pinta, listaa Joona kauden tavoitteita.

SM Ralli Mikkelissä ajetaan lauantaina seitsemän erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa 93,54 km.

- Mikkelistä on hyviä muistoja. Tiedossa on mahtava talviralli ja hieno reitti, aika vauhdikkaan oloista. Tulee varmasti kovaa kisaa, mutta tosi hyvällä fiiliksellä lähdetään käynnistämään uutta rallikautta!

Ralli SM -sarjan avausosakilpailussa SM Mikkeli Rallissa 
ajetaan lauantaina 17.1. seitsemän erikoiskoetta. Kisa starttaa Mikkelin torilta klo 10 ja kilpailu päättyy samaan paikkaan klo 17 jälkeen. Ilmoittautuneiden lista, aikataulu ja tulosseuranta löytyy osoitteesta rallism.fi

Kuva: Bence Photo

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 159 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 114 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 97 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Jari Liiten / Per Almkvist 64 pistettä S (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 61 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa